keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Muumioitunut pikku liina, bh 21/31

Yritin ommella tänään. Tässä lopputulos.


Näiden jälkeen totesin ettei keskittymiskyky taida tänään riittää tällaiseen touhuun :) Täällä lupaamani korjattavat vaatteet jäivät siis edelleen odottelemaan jotain toista päivää valmistuakseen.. Yhden paidan sain tuunattua käyttökelposeksi mutta siitä en vielä kuvia saanut otettua eli sekin jää toiselle päivälle.

Tulin sitten siihen tulokseen että taidan keskittyä johonkin muuhun välillä. Penkoessani kaappeja törmäsin täysin muumioituneeseen pikku liinaan. Muistelisin että tätä aloitin joskus pari kesää sitten Catania nimisestä langasta. Liina oli pahasti kesken ilmeisesti langan uhkaavan loppumisen takia. Purin viimeisen kerroksen ja tein tilalle pylväitä. Hippasen liina alkoi aaltoilemaan mutta ihan riittävän kiva siitä tuli.




Muutenkin on nyt niin paljon kesken eräistä käsissä etten tiedä mille alkaisi. Kaikki työt on jotenkin plääh. Titanium möllöttää pitsireunus vaiheessa koska keskittymiskyky ei meinaa riittää. Yhdet tumput myös kesken jotka vaikuttaa jo nyt liian isoilta. Menevät ilmeisesti purkuun. Yksi kaulahuivi myös odottelee ihan alkutekijöissään mutta sekin mielenkiinto hävisi heti alkuun. Eli kaiken kaikkiaan iskenyt kauhea neuleplääh. Taidan alkaa tekemään jotain ihan muuta jos huomenna olisi parempi päivä....

1 kommentti:

  1. Joskus pitää olla plääh-päiviä ja joskus jopa plääh-kausia. Niiden jälkeen jihuu onnistuin -päivät ja -kaudet ovat entistä mukavampia!

    VastaaPoista