sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Pikku liinoja, bh 2/31

Nyt se sitten tapahtui mitä vähän pelkäsinkin. Ranteet alkoi taas huutaa hoosiannaa ja se tietää että lankahommat on vähissä tulevina viikkoina :( Itku meinasi päästä kun aamulla heräsin siihen että taas kummassakaan kädessä ole kunnolla voimia. Hitusen uskaltaa vielä varovasti neuloa mutta vartin jälkeen viimeistään on pakko pitää taukoa.

Koska haaste kuitenkin painaa päälle ajattelin esitellä vanhempia töitä mistä nyt sattui koneelta löytymään kuvia. Tänään ohjelmistossa on muutamia tekemiäni liinoja



Tämä tuli väännettyä muistaakseni Novitan Tennesseestä joskus viime vuoden alussa. Ohjeena oli Kauhavan Kangas-Aitan Asterimatto jonka PDF muotoiseen ohjeeseen pääsee suoraan tästä. Koska lanka uhkasi loppua kesken oli pakko jättää lopusta kerroksia pois mutta silti ihan mukavan kokoinen pikku liina tästä tuli. Tämä meni lahjaksi anopille.


Tämä malli löytyi Ravelrystä täältä mutta valitettavasti ohje ei ole enää saatavilla. Lankana tässä oli Kotiväki ja vaikka yleensä en tykkää niin ohuista langoista niin tähän liinaan se sopi täydellisesti. Ihania nuo sydämmet :) Tämä lähti mummille 80v lahjaksi samoin kuin tuo alla oleva liina.


Tämä myös syntyi Kotiväestä ja osoitekin oli sama. Ohje tähän löytyy täältä. Tämä ei kyllä kaksinen liina oikein ollut eikä lankakaan riittänyt loppuun asti mutta mummi tykkäsi. Tämä pääsi hänen asunnossaan oikein paraati paikalle :)

Liinoja on vuosien varrella tullut tehtyä enemmänkin mutta monet ovat lähteneet lahjoiksi enkä ole tajunnut niistä kuvia ottaa. Muutamista vielä löytyy kuvia mutta niistä sitten joskus toisella kertaa. Nyt on pakko luovuttaa tältä päivää ja kipittää iltapalan kautta unten maille. Huomenna taas lisää tyhjän päiväistä löpinää :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti